maanantai 18. huhtikuuta 2011

Ota minut kiinni ennen kuin yö katoaa

Ensinnäkin, blogin ulkoasu on kokenut aikamoisen muutoksen, mutta ei pelkoa - muutos on vain väliaikainen. Koitan löytää tälle jonkun kivan blogimallin, johon saisi vähän isompia kuvia ja joka miellyttäisi enemmän silmää (nykyinen on vain askel kohti tulevaa).


Eilen käytiin äidin kanssa Kuopiossa, koska Prismassa oli asiakasomistajapäivät. Ne on meillä ollut jo jonkin aikaa perinne, joten pitihän sinne nytkin lähteä!


Tällaisessa asussa siellä pyörin:
~farkut - Savanna Shop
~t-paita - Tokmanni
~liivi - H&M
~panta - Glitter
~kengät - Ruotsista
~kello - JetSet
~nominationit

Eilen otin myös käyttööni H&M:ltä ostamani kevättakin <3Rakkaus<3 Kyseessä on tämä takki.

No, totta kai Prismasta lähti kotiin tavaraa 15% alennuksien saattelemana!
Dolce Gusto-kahvikone, jolla saa tehtyä monia erikoiskahveja <3
Lorealin uutuus-ripsari
Minulle uusi sähköhammasharja ja testaukseen uutta hammastahnaa
Uusin Potter-leffa
Uusi hiustenkuivaaja

Maanantai aamu koitti hirveän myrskyn jälkeen. Meillä satoi yöllä kaatamalla vettä/rakeita ja tuuli niin kovasti, että välillä luulin jo, että nurkat lähtee talosta!

Päivän asu:
~farkut - Savanna Shop
~harmaa toppi - H&M
~musta toppi - GinaTricot
~villatakki - H&M
~vyö - Seppälä
~sukat - Seppälä
~kello - JetSet
~panta - Seppälä
~nominationit

Tänään mulla oli hammaslääkäri ja se sano, että mulla on hyvin hoidetut hampaat ja vain yksi reiän alku. :) Aika hyvin, kun edellisestä tarkistuskäynnistä oli 2 vuotta.

Mulla oli tänään myös se uskonnon koe, joka oli helppo! Samoin yhteiskuntaopin pistari, joka ei sitten ollutkaan niin helppo... Mutta kokonaisuudessaan uskon niiden menneen hyvin.

Mutta nyt taidan mennä lukemaan ranskan sanoja, joten Salut!

2 kommenttia: