sunnuntai 18. syyskuuta 2011

300.

Viime aikoina on tullut katsottua muutama hyvä (tai edes katsomisen arvoinen leffa).


Aloitetaan elokuvasta, jonka katsoin viime viikon lauantaina. Kyseessä siis Quentin Tarantinon ohjaama Kunniattomat paskiaiset.
Leffa oli melko pitkästyttävä, mutta parani kieltämättä loppua kohti. Juoni oli ihan hyvä, siitä plussaa. Näyttelijät olivat hyviä, leffassa oli huumoria. Ei siis paha, mutta tosiaan, leffan olisi pystynyt kuvaamaan lyhyemminkin, kun tuossa jaariteltiin melkein 20 min samasta asiasta. Kouluarvosana: 7-.

Leffan traileri:

Eilen illalla tuli katsottua kaksi leffaa, joista ensimmäisenä esittelen Roman Polanskin ohjaaman The Ghost Writerin.
Leffa oli kaikin puolin hyvä, juoni oli eheä ja piti jännityksessä loppu metreille asti. Näyttelijät olivat hyvät: Ewan McGregor, Pierce Brosnan, Kim Cattrall, Olivia Williams... Tuolta kokoonpanolta ei huonoa voisi odottaakkaan. Aihe oli tällaiselle ihmiselle, joka ei politiikasta innostu, vieras, mutta helposti ymmärrettävä. Tykkäsin. Kouluarvosana 9-.

Leffan traileri:

Ja viimeisenä, muttei vähäisempänä Angelina Jolien tähdittämä Salt.
Tämä leffa oli paras näistä kolmesta. Se piti jännityksessä viimeiseen asti ja juoni oli ihanan kieroutunut. Todella onnistunut valinta. Kouluarvosana: 9½.

Leffan traileri:

Niin, ja tämä postaus on sitten tämän blogin 300. Hyvää sunnuntaita ihanille lukijoilleni!

4 kommenttia:

  1. olipa mukava ylläri kun tulin koneelle (: kiiitos monista postauksista <3

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Ole hyvä, tuo piristi mieltä!

    VastaaPoista
  3. ootko ikinä kavereiden kanssa? et ainakaa ikinä mainitse ollees. entä harrastatko mitään urheilulajia?
    sellainen '100 asiaa minusta' olis kiva postausaihe.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Mä oon aika harvoin mun kavereiden kanssa, kun mä asun niin korvessa, ettei oo hirveemmin kyytiä iltasin. Me ollaan kavereiden kanssa niin kunnon koululaisia, että opiskellaan illat. Ja sinäänsä me vietetään kaikki koulupäivät tiiviisti yhdessä, että illalla on kiva "levähtää".

    Mä en sinäänsä harrasta mitään urheilua, paitsi satunnaista lenkkeilyä ja salilla käyntiä. Tosin nuo on nyt jääny kun oon kipeenä ollu ja oottelen lääkäriin pääsyä (joka on vihdoin vajaan kahden viikon päästä). Liikunta-aiheesta teen muuten tässä pian postauksen, tuohon Harrastukset-sarjaan.

    Oon tehnyt jo yhden "100 asiaa minusta"-postauksen joka löytyy tästä osoitteesta:

    http://viimeinen-nuotti.blogspot.com/2010/04/100-totuutta-minusta.html

    Kiitos muuten palautteesta, on kiva saada rakentavaa palautetta lukijoilta :)

    VastaaPoista