keskiviikko 25. toukokuuta 2011

DAY 2 & 3

Eilen en ehtinyt postaamaan, koska mun kaveri Mari oli meillä yötä.


Eilen meillä oli vähän kiireinen päivä töissä, sillä oli tulevien seiskojen tutustumispäivä ja mun äiti oli siellä, joten töitä kasaantui tälle päivälle paljon. Eilen seurailin tuntien pitoa, pidin historian tunnin yhdelle 8 lk:lle jatkosodasta ja pidin kaksi kuviksen tuntia. Viimeisellä tunnilla tiskasin yhden "down-tytön" kanssa.


Kun mä olin päässyt töistä, mä tapasin Marin ja käveltiin ympäri kylää tappaen aikaa, koska meillä ei ollut kyytiä meille. Käytiin parissa kaupassa ja vihdoin puolen neljän aikaan äiti pääsi töistä ja lähdettiin hakemaan pizzaa ruoaksi ja sillä välin minä ja Mari käytiin Lidlistä ostamassa maailman parasta vaniljajäätelöä!


Kun oltiin syöty, me otettiin leivonta-aineet sulamaan ja mentiin lueskelemaan EMP:n kuvastoa. Kaikkea kivaa (ja kallista) löytyi, mutta mulla ainakaan ei oo nyt pitkään aikaan aikomusta tehdä tilausta sinne.
Kun aineet oli lämmennyt just sopivasti, tehtiin browniesiä samalla ohjeella kuin mä tein tässä vähän aikaa sitten. Jätettiin tosin tuorejuusto pois. Nyt siitä sitten tuli aivan oikeanlaista, sillä viimeksi se kypsyi vähän liiaksi....!


Pelailtiin Wii Fitillä multiplayer-turnaus ja tulokset olivat minun edukseni 5-4. Mahdoi meillä olla mielenkiintoiset ääniefektit, kun koitettiin voittaa toisemme eri lajeissa. Millakin tuli jossain vaiheessa katsomaan, että mitä oikein tapahtuu...?


Tähän päivään heräiltiin sitten n. 6 tunnin yöunien jälkeen... Käytiin heittämässä Mari töihin ja suunnattiin nokka kohti Tietolaa ja minun viimeistä työpäivää siellä.


Tänään mä seurasin opetusta suurimman osan päivää. Mulla oli soittotunti työpäivän aikana (:D) ja soittotunnin jälkeen autoin äitia syöttämään 6-8 lk:n numerot Priimukseen. Tuon tosin suostuin tekemään vasta sen jälkeen, kun olin hakenut Monnista itselleni syötävää. :)


Tänään työpäivän jälkeen lähdettiin käymään Varkaudessa ostamassa meille klapikone ja viemässä mun Morticia-takki ompelijalle vuorenvaihtoon. Samalla reissulla käytiin sitten syömässä :)


Kuvia päiviltä 2 ja 3:
 Tietola
 Päivän nro 2 lukujärjestys
Kuviksen tunnin tulos :D

Annettiin siis kuviksessa oppilaille pullovärit ja iso paperi lattialle. Saivat sotkea yms. mitä tahansa, kunhan lattiassa ei ollut maalia. Terapeuttista hommaa, ja olivat koko vuoden kyselleet: "Milloin saadaaan sotkea kuviksen tunnilla?". Toive toteutettu!

Päivän 2 asu:
~farkut - Savanna Shop
~huppari - SonataShop
~t-paita - Kivenlahti Rock'10
~panta - Glitter
~sukat - Lindex
~nominationit
~sormukset - Kalevala ja luokkasormus

Päivän 3 asu:
~farkut - Savanna Shop
~toppi - GinaTricot
~musta paita - GinaTricot
~vyö - GinaTricot
~sukat - Seppälä
~nominationit
~sormukset - Kalevala ja nominationit

Huomenna aamulla sitten nokka kohti Joensuuta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti