maanantai 21. kesäkuuta 2010

Kevät

Day 07 - A song that reminds you of a certain event





Tämä kappale tuo mieleen tämän vuoden koulujen lopun, jolloin tajusin, että vuoden päästä tähän aikaan olisin matkalla kohti tuntematonta. Peruskoulu olisi käyty ja olisi aika jatkaa matkaa. Tutut ympyrät sulkeutuisivat, jättäisivät minut ulkopuolelle. Ne kaverit, joihin olen tutustunut näiden vuosien aikana, jatkaisivat matkaansa omille opiskelupaikkakunnilleen ja osaa heistä tuskin koskaan enää tapaisin. Tuota ajatellessa tulee todella tyhjä olo. Sanat puhuvat puolesta. Haikea fiilis.


Tänään töissä pääsin purkamaan vihanneksia ja kylmä hyllyihin meneviä tuotteita, koska "kuivakuorma" loppui jo siinä yhdeksän maissa aamulla, vaikka siinä yleensä on riittänyt purkamista reilusti iltapäivän puolelle. Syy siihen, että kuivakuorma loppui jo siinä vaiheessa, on se, että minä sekä toinen kesätyöläinen, oltiin lauantaina töissä ja saatiin silloin jo purettua osa "maanantain kuormasta". No, pääsipä välillä kokeilemaan jotain uutta.


-Heidi-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti