lauantai 30. heinäkuuta 2011

Last sales and other shopping

Tällä viikolla olen käynyt Kuopiossa varsin monesti, jopa tahtomattakin. No, minut tietäen, en yleensä lähde mistään tyhjin käsin (huono tapa) ja aina kaikkea tarttuu mukaan.


Maanantaina minulla oli silmälääkäri Kuopiossa ja sain pitkästä aikaa valita uudet pokat. Tässä lopputulos, itse tykkään todella paljon!
Maanantaina ei hirveästi tullut shoppailtua, ensinnäkin mun olo oli aika huono, koska kesäflunssa iski päälle ja oltiin menossa istumaan iltaa meidän tutun luokse. Pari juttua silti tarttui mukaan:
Yliviivaustusseja hauskan mukin kera Suomalaisesta
Kookos rasva ja huulirasva BodyShopista
Mustia paljetteja Sinooperista

Maanantain asu:
~shortsit - H&M
~toppi - H&M
~paita - H&M
~legginsit - z.i.p.
~kengät - Aleksi13
~nominationit

Eilen tuli myös käytyä ihan kaupungilla asti ja tällaista lähti mukaan:
Runkopatjan suojus, koska tuo pieni termiitti on oppinut kiipeämään ruonkopatkaa pitkin sänkyyn ja patja on hieman jo kärsineen näköinen. Anttilasta.
Topsportista uuden juoksukengät. Merkki on NewBalance ja joo. Ne on pinkit ;D Lähtöhinta oli jotain 150€, mutta ne oli -50% tai -70% alennuksessa.
Uusin Demi Anttilasta
Uusin Vampyyripäiväkirjat Suomalaisesta. Mulla kävi tosi hyvä tuuri näiden kanssa, koska ne oli vasta purkamassa näitä kuormasta, kun mä huomasin ne ja sain näin omani <3

Käytiin penkomassa vielä kertaalleen Ginan alennusmyynnit (ja uutuudet) ja sieltä tein todellisia löytöjä!
Villatakki, jota olin useampaan otteeseen katsellut, mutta silti jättänyt hyllyyn. Lähtöhinta 19,90€, nyt 4,90€
Valkoiset löysähköt shortsit. Lähtöhinta 24,95€, nyt 4,90€
Mä oon näköjään ruennut keräilemään näitä, oisko kolmas vai neljäs kappale tätä paitaa jo! 14,95€
Raitatoppi 12,95€

Vaikka kesälomaa on vielä hiukkanen jäljellä, oli pakko käydä ostamassa uusi koululaukku, penaali yms. Koulukirjat oon melkein jo ostanut.
Marimekon musta olkalaukku. Itselläni on tämä jo pienempänä, mutta siihen ei mahdu tavarat. Maksoi jotain 90€.
Penaali Marimakosta, jotain 12€. Mun viime vuoden penaali on samaa printtiä, mutta isompi.
Pussukka Marimekosta esim. lääkkeille, jotain 11€.
Erilaisia liimoja Suomalaisesta, en muista hintaa.

Perjantain asu:
~farkut - Savanna Shop
~toppi - GinaTricot
~paita - GinaTricot
~vyö - Seppälä
~nominationit

Lisäksi tässä viikon aikana posti on tuonut muutaman paketin tullessaan...

CDON.comista:
Gossip Girlin kolmas tuotantokausi, Sixx A.M.:in Heroin Diaries ja This is gonna hurt-albumit.

Soitin Laineelta:
Rolandin ruusupuinen soittopenkki, koska mun vanha penkki on liian matala.
Ensi vuoden soittokirjat.

Lisäksi olen tehnyt vielä muutaman ostoksen, jotka esittelen vielä ihan erikseen, omissa postauksissaan <3

torstai 28. heinäkuuta 2011

Close your eyes, you will be okay

Lievästi sanottuna pelottava päivä takana. Ollaan toimittu mm. "eläinambulanssina" ja odotettu sydän kurkussa eläinlääkärin soittoa. No, on ehkä parasta, että aloitan jutun kertomisen ihan alusta.


Milla oli tänä aamuna ulkoilemassa kuten aina ennenkin, samalla alueella kuin ennenkin. Me ollaan kyllä oltu tietoisia, että tällä alueella on käärmeitä, mutta koskaan ei olla nähty niitä pihassa (ja ollaan asuttu täällä kohta 20 vuotta). No, Milla oli vaanimassa yhtä hiirtä, mutta ei ollut ainoa, jolla oli kyseinen kohde. Kyyn poikanen pääsi tuossa rytäkässä puremaan Millaa ja tilanteen pelottavaksi teki se, että noissa poikasissa on eniten myrkkyä. Eikun vaan Milla sisälle ja eläinlääkäriin soittamaan. Leppävirran kunnalliselle ei uskalla mennä, koska se on vaan maatilaneläimille erikoistunut kuulemma (ja tällä hetkellä lomalla). No, koitettiin soittaa Varkauteen, Joroisiin yms. mutta missään ei vastattu. Vihdoin saatiin tietää, että Kuopiossa Pieneläinklinikka Tuhatjalka päivystää ja sinnehän sitten soitettiin ja äkkiä kissa autoon ja menoksi.
Klinkikalla Millalle tehtiin jotain tutkimuksia ja Milla jäi sinne tippaan reiluksi kahdeksi tunniksi. Nyt Milla on toipumassa kotona ja sitä pitää seurata seuraavan vuorokauden ajan ja ilmoittaa heti eläinlääkärille jos tilassa on muutoksia.
Toivottavasti tälläisiä tapauksia ei tule lisää, oli sen verran karmiva kokemus - ensin et saa ketään eläinlääkäriä kiinni ja sitten vahdit kissan tilaa tunnin automatkan ajan..
Toivottavasti toipuu.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Hyvää nimipäivää minulle

sekä muille Heideille!


Tänään juhlistettiin mun nimipäivää kultturellisti käymällä Retretissä Punkaharjulla katsomassa Carl Barksin näyttelyä sekä Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän näyttelyä mm. muumeista ja kissoista.


Retretistä ajettiin Savonlinnaan syömään Seurahuoneen "katolle".


Hieman kuvia päivästä (tai oikeastaan osasta päivää, sillä Retretissä ei saa kuvata).





Päivän asu oli seuraavanlainen:
~toppi - GinaTricot
~paita - H&M
~shortsit - Promod
~kengät - Aleksi13
~legginsit - z.i.p
 ~korvikset - H&M
~kello - mummilta
~nominationit

Nimipäivälahjaksi sain äidiltä ja isältä seuraavaa:
Mustaa kristallia olevat pallokorvikset <3 Kiitos paljon!


Oon niin rakastunut tähän biisiin!




Postcrossing-kansio - kansio täynnä muistoja

Omat kokemukseni postcrossingista ovat olleet erittäin positiiviset - vain kerran pari on tullut kortti joltain randomilta, joka ei ole noudattanut ohjeitani/toiveitani lainkaan vaan laittanut täysin erilaisen kortin kuin olen halunnut. Onneksi tuollaisia on ollut harvassa.


Vähän aikaa sitten päätin kasata tuon mahtavan vuoren postikortteja kansioon, jotta voisin niitä helposti ihastella ja muistella niihin liittyviä muistoja.


Näin teet oman postcrossing-kansion
(voit myös soveltaa muille korteille)


Tarvikkeet:
-mappi
-korttitaskuja
-muovitaskuja (tavallisia)
-kaksipuoleista teippiä
+kortit tietysti
+

Asettele kortit taskuihin mieleiselläsi tavalla (itse lajittelin saapumiskuukauden mukaan). Isommat laitan normaaleihin muovitaskuihin kaksipuoleisella teipillä kiinni. Koska haluan lukea kortit ilman, että otan ne pois muovitaskuista, laitan kortit vain toisen puolen taskuihin (korttitaskut ovat yleensä kaksipuoleisia).



Mahdolliset ns. kadonneet kortit eli "tunnuksettomat" kortit ja mahdolliset kiitoskortit oon ajatellut laittaa kansioon aivan taakse.

Nyt kansiosi on valmis!

Tällainen oli minun looputulos:
Aika paljon kortteja...

Lisäksi olen pitänyt ns. postcrossing-päiväkirjaa, johon olen merkinnyt saapuneet/perille menneet kortit.

Takakanteen oon merkinnyt ns. tärkeät päivämäärät

Loppuun laitan vielä mun lemppari kortit (heinäkuu 2009-kesäkuu 2011).







tiistai 26. heinäkuuta 2011

Harrastukset part 2. Postcrossing

Muistelen täällä joskus sanoneen kirjoittaneeni melkoisen määrän kortteja maailmalle, mutta en ole selittänyt asiaan sen koommin. No, tässä hieman selitystä tästä harrastuksesta.


Postcrossing

Postcrossing on kansainvälinen korttirinki, jonka perusideana on lähettää ja vastaanottaa postikortteja. Tämä portugalilaisen Paulo Magalhãesin luoma rinki on saavuttanut suurta suosiota ympäri maailman. Postcrossing-sivustolla on yli 220 000 rekisteröitynyttä käyttäjää 205 eri maasta (kesäkuu 2011). Postcrossing ei maksa mitään, sivusto ei peri maksua. Jäsenen täytyy maksaa vain lähettämänsä postikortit ja niihin tarvittavat postimerkit.

Kärkikymmenikössä eniten kortteja lähettäneiden maiden listalla ovat Suomen lisäksi Yhdysvallat, Saksa, Alankomaat, Venäjä, Kiina, Taiwan, Iso-Britannia, Puola ja Valko-Venäjä. Kesäkuuhun 2011 mennessä suomalaiset ovat lähettäneet yhteensä yli miljoona postikorttia.
Postcrossingin perusajatus on erittäin yksinkertainen. Se on hyvä tapa vaihtaa kuulumisia maailman maiden kanssa, mahdollisesti saada uusia tuttavia ja jopa terästää kielitaitoa. Jotkut aloittavat harrastuksen myös saadakseen ulkomaisia postimerkkejä kokoelmiinsa, osa kerää itse postikortteja.
Postcrossaaminen aloitetaan liittymällä http://www.postcrossing.com/-sivustolle ja syöttämällä osoitteensa sinne. Profiiliin voi kirjoittaa toiveitaan ja asioita itsestään. Aluksi voi lähettää 5 korttia, määrä kasvaa sitä mukaa, miten paljon on itse saanut ja lähettänyt kortteja. Järjestelmä on tehty sellaiseksi, että ei voi periaatteessa saada enempää kortteja kuin on lähettänyt. Kun ottaa uuden osoitteen, saa yksilöllisen koodin, joka on aina eri. Sen avulla vastaanottaja rekisteröi kortin perille saapuneeksi ja näin lähettäjän osoite menee "jaettavien osotteiden listalle" ja näin voi itse saada kortin.
Kortteja voi saada melkein mistä tahansa maasta, itselläni eksoottisin maa taitaa olla Laos.
Tag eli suomalaisittain hippa on epävirallisempaa postcrossailua sivuston foorumilla, johon myös kirjaudutaan sisään. Monet hippailevat siksi, että haluavat lähettää enemmän kuin 5 korttia kerrallaan.
Itse olen tällä hetkellä saanut 380 korttia maailmalta ja lähettänyt 388 (+10 on matkalla). Tällä hetkellä saan lähettää kerralla 15 korttia.
Olen ollut jäsen heinäkuusta 2009 asti ja hetkeäkään en ole katunut! Olen saanut mahtavia kortteja niin maailmalta kuin kotimaastakin ja toivon mukaan monia ihania on vielä matkalla luokseni.


(kuvat google ja weheartit.com)

Piu piu, mih mih, hur hur....♥

Sanooko otsikko teille jotain?


No, se meidän elämän mullistava juttuhan se siellä ääntelee! Nimittäin Miisu Möttöne!


Miisu Möttöne syntyi 28.5.2011 Kauhajoella, minun kummitytön perheeseen kahden muun pienen tuhisijan kanssa. Emo on puhdas norjalainen metsäkissa ja isästä ei ole tietoa. Möttöne on erittäin vilkas (kuin elohopea) pieni kisu. Välillä niinkin vilkas, että oikeen hirvittää.


Tässä hieman kuvia minun pikkusesta ♥♥♥


Ensimmäinen kohtaaminen Millan kanssa






Eikös olekin syötävän suloinen? ♥

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Tampere shopping

Tein omasta mielestä mahtavia löytöjä Tampereen reissulta. Tässä kuvia löydöistäni:


Tiistaina Ideaparkista:
9,95€ H&M 
7€ H&M
24,95€ GinaTricot

Keskiviikkona keskustasta:
Pyöröharja ja L'oréalin Lash Architect 4D-ripsari Sokokselta (en muista hintaa)
Vyö Seppälästä 9,90€ (klubikortilla sai -20%)
Shortsit Seppälästä n. 13-14€
Vyö VeroModasta (tuli yhden liivin mukana, minkä äiti osti, mutta ei halunnut vyötä)
Pari korttia jostain kirjakaupasta 1€/kpl