maanantai 18. kesäkuuta 2012

Haaste

Sain tässä pari viikkoa sitten haasteen Hennalta, kiitos!


Ja säännöthän menevät näin:


1. Jokaisen pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Vastaa kysymyksiin, jotka olet saanut ja luo itse 10 kysymystä niille, joille lähetät haasteen eteenpäin.
3. Valitse muutama henkilö ja linkitä heidät postaukseen.
4. Mene heidän blogiinsa ja kerro heille, että haastoit heidät.
5. Ei takaisin haastamista.


Eli ensin ne 11 asiaa:


1. Mä en oo sairastanut vesirokkoa ja kävin tänä aamuna ottamassa ensimmäisen rokotteen sitä vastaan.
2. Ben & Jerry's on parasta jäätelöä, mutta koitan aina etsiä halvempia korvikkeita, koska Ben & Jerry's on kallista..
3. En oo koskaan muuttanut.
4. Suoritan nyt kesällä yhden filosofian kurssin (FI2) ja oon tehnyt jo 2/10 tehtävää  - kerään parhaillaan motivaatiota tehdäkseni kolmannen. 
5. Ensimmäinen blogi, jota seurasin oli Oprin vanhempi blogi ja se rohkaisi minua aloittamaan oman.
6. Haluaisin värjätä hiukset jotenkin, mutta oon toisaalta tyytyväinen omaan väriinkin.
7. Tykkään nukkua aamulla pitkään - ja valvoa illalla aivan liian myöhään.
8. Ulkona olisi ihana keli, mutta aivan liikaa hyttysiä.
9. Haluaisin uuden objektiivin kameraan. Ja oishan se uusi runkokin kiva....
10. Makasin eilisen sängyssä ja luin. Ah, loma!
11. Mun osalta tän kesän ainoa festari on KuopioRock'12, jonne menen kahdeksi päiväksi.


Seuraavaksi vastaukset Hennan kysymyksiin:


1. Onko blogin pitäminen samanlaista kuin päiväkirjan kirjoittaminen?
Ei mun mielestä... Päiväkirjaa mä oon kirjoittanut viimeksi varmaan vuosia sitten ja sinne mä oon tottunut purkamaan pahaa mieltä. Tän blogin mä yritän pitää mahdollisimman positiivisena.


2. Minkälaisia suunnitelmia on kesälomaksi?
Ei oikeestaan kummempia - latailen akkuja ensi vuotta varten ja nautin. Niin ja se filosofian kurssi :D


3. Mikä on sinun yksi suurimmista unelmistasi?
Valmistua ammattiin, jonka haluan ja matkustaa paljon!


4. Mikä on paras tapa viettää kesälomaa?
Rentoillen, ilman turhaa stressiä.


5. Mitä rakastat yli kaiken?
Nukkumista :D, mun perhettä ja kissoja.


6. Mikä on kaikista kauneinta, mitä sinulle on sanottu?
Se, että joku on kehunut minua ja mun saavutuksia.


7. Omistatko lemmikkieläimiä?
Joo, kissoja majailee meillä.


8. Minne haluaisit matkustaa?
Vaikka minne! Jos pitäisi päättää nytheti, niin kaupunkilomalle Lontooseen tai New Yorkiin. Rantaloma jonnekin eksoottiseen paikkaan kelpaisi kanssa! Ruotsiin ois kiva mennä kans.


9. Mikä on sinun lempivaate yhdistelmä?
Oikeestaan mä viihdyn vaikka minkälaisessa, mutta farkut ja neule on aika perus hyvä.


10. Miltä tuntuu olla kesälomalla?
Oudolta, oikeesti. Aika tuntuu menevän hirveää kyytiä.


Haastan seuraavat:
Opri
Noora
Lumira
Emmi, Mariia ja Sanni
Kiki Carousel
ia


Kysymykset seuraaville:


1. Miksi aloit kirjoittaa blogia?
2. Onko sinulla lemmikkejä?
3. Jos sinun pitäisi valita jokin toinen maa, jossa asut, mikä se olisi?
4. Lempiväri? Inhokkiväri? Miksi?
5. Taito, jonka haluaisit oppia?
6. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla.
7. Asia, jota ilman et poistu kotoa?
8. Suurin unelmasi?
9. Bändi, jota kukaan ei uskoisi sinun kuuntelevan, mutta todellisuudessa kuuntelet?
10. Paras tapa viettää vapaapäivä?

2 kommenttia: