torstai 15. joulukuuta 2011

Viikonloppu Helsingissä

Juhlien jälkeisenä päivänä oli tarkoitus selviytyä Helsingin keskustaan ihan hyvissä ajoin, mutta kappas, juhliminen vaati veronsa ja päästiin liikenteeseen vasta reilusti iltapäivän puolella.


Kierreltiin muutama tunti keskustassa ja käytiin Vanhalla Ylioppilastalolla pidetyissä käsityö- ja taidemyyjäisissäkin. Myyjäisissä olisi ollut vaikka mitä mukavaa, mutta tällä kertaa päädyin vain hypistelemään tuotteita.


Hieman kuvia päivästä:










Hirveästi ostoksia ei tehty, muutama joululahja tarttui kylläkin mukaan. Tässä pari juttua, mitkä ostin reissulta itselleni:
Nutturaponnari ja lettipanta, Glitter

sekä

Inferno matkalukemiseksi

IKEAsta löytyi hattulaatikot, joihin saan kätevästi kaikki purkit ja purnukat mun "laittautumispöydältä".

Lisäksi sain vihdoin itselleni Nightwishin liput ensi maaliskuulle. Liput olivat "majoittuneet" tähän asti mummin luona, koska serkkuni oli ne tilannut ja toimittanut ne sinne.
*pure love*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti