torstai 11. heinäkuuta 2013

Midsummer weekend

Vihdoin juttua juhannuksesta!

Juhannusviikon torstaina mun täti Sari tuli meille yöksi, koska meidän oli tarkoitus mennä perjantaina mökille juhlistamaan juhannusta melko akkavaltaisella porukalla (isällä työjuhannus, vaari oli ainoa toista sukupuolta edustava :D). Torstai-ilta meni pitkälti kissoja paijaillessa, leipoessa juhannusta varten ja ihan vaan puhuessa.

Perjantaina sitten herättiin äidin kanssa aikasiin ja käytiin tekemässä salilla treeni. Siitä sitten kiireesti kotiin ja valmistautumaan mökille lähtöä varten. Mökillä oltiin joskus kahden aikaan iltapäivällä, mikä on meiltä jo aika hyvin (yleensä päivä on jo piiitkällä, ennen kuin me sinne selvitään).

Mökillä sitten syötiin ja juotiin hyvin ja ns. juhlittiin mun synttäreitä. Kivaa oli. Tässä hieman kuvia (ei ollut montaa julkaisukelpoista, syystä tai toisesta).
Oltiin Sarin kanssa aika samiksia!
Kotiuduttiin äidin kanssa lauantaina mökiltä joskus illan suussa ja vietettiin aika väsynyt ilta. :D

Sunnuntaina saatiin sitten neronleimaus, että lähdetääs syömään Konnukselle, kun sitä ollaan niin monta vuotta suunniteltu.

Asuksi valikoitui seuraava kesäinen asu:
mekko Pariisista
kaulakoru H&M / stetsoni ?
balleriinat CM

No, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Käytiin samalla kävelemässä "vanhalla Konnuksella", ajelemassa hieman pikkuteitä pitkin ja lopulta kesän ekoilla irtojätskeillä kirkkopuistossa aina yhtä ihanan Minnan kioskilla.
Sellainen oli minun juhannukseni, entä mites teidän jussi meni?

4 kommenttia:

  1. Sä et oo hirveästi kertonut sun kavereista, millaisia kavereita sulla on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on pari todella hyvää ystävää ja todella paljon hyvän päivän tuttuja :) Voin sanoa tulevani toimeen lähes kaikkien kanssa.

      Mä oon mun kavereiden kanssa todella paljon yhdessä koulussa, joten kouluaikana ei tule oikein vapaa-ajalla nähtyä, mitä nyt joskus. Kesäisin nähdää valitettavasti todella harvoin, koska aina tuntuu, että joku on jossain menossa. Meillä ei oo oikein yhteisiä harrastuksia, joiden kautta tulisi nähtyä.

      Mä oon luonteeltani kaiken lisäksi sellainen, että mä viihdyn todella hyvin kotona ja yksikseni, joten valitettavan usein tulee jäätyä vaan kotoilemaan sen sijaan, että soittaisi kaverille, että missä meet ja mitä tehtäis. Tiedän, oma "moka". Mä oon oppinut viihtymään omassa seurassani, koska olen ainoa lapsi ja meidän aluella ei oo koskaan asunut mun ikäisiä lapsia, muuta kuin monien kilometrejen (jopa kymmenien) päässä. Olen tottunut tähän ja minun on hyvä niin.

      Eli tämän takia on tullut todella vähän kirjoiteltua mun kavereista tänne :)

      Poista
  2. Nyt vaadin kyllä ohjetta tuosta suklaamansikka kakusta ja sen alapuolella olevista vaahtokarkkijutuista! :3 näyttää super hyvältä!

    VastaaPoista